Hallitsijatar Kytkee meidät luontoon lll

Selaillessani Helsingin Sanomia noin kuukausi sitten silmiini osui pienehkö vieraskynällä kirjoitettu artikkeli, jossa kerrottiin globalisaation vaikutuksista ympäristöön. Tuo vaatimaton artikkeli järkytti maailmankuvaani. Olen kyllä jatkuvasti omalta osaltani yrittänyt panostaa ympäristön suojeluun, mutta artikkelissa eritelty World Watch-instituutin julkaisema tutkimus aukaisi silmäni huomaamaan miten pahaan tilanteeseen Länsimainen luonnonvarojen kerskakulutus on meidät saattanut! Aiheuttamamme vauriot korjamaan tarvittaisiin lyhyellä aikavälillä toteutettu ympäristövallankumous. Maailmassa on pian huutava pula ruuasta ja energiasta, puhumattakaan siitä talouslamasta, jonka fossiilisten polttoaineiden loppuminen voi aiheuttaa. Emme voi olla piittaamattomia maasta, josta saamme ravintomme, ilmasta jota hengitämme, vesistä jotka sammuttavat janomme, emmekä ruuasta jota tarvitsemme elääksemme. Me tarvitsemme Äiti Maata ja tuo artikkeli herätti minut tajuamaan, että myös Hän tarvitsee meitä jokaista.

Narri kohtaa polullaan seuraavana äitinsä, Hallitsijattaren. Hallitsijatar edustaa aistein havaittavaa maailmaa ja luontoa, jotka Narri oppii tuntemana kuten äitinsä. Narrin lailla minäkin havahduin tiedostamaan ympäristön, jossa elämme. Sanotaan, että ruumis on sielun temppeli, mutta myös luonto on pyhää. Luonto edustaa Jumaluutta, Suurta Äitiä, jonka opimme tuntemaan jo lapsena. Äidin kautta opimme hahmottamaan itsemme, huomaamme että olemme erillisiä olentoja, rakkauden ja kiintymyksen arvoisia. Samalla lailla kuin inhimillisen äitimme tulemme tuntemaan myös luonnon. Luonnon kautta hahmotamme itsemme ja paikkamme osana kaiken olevan muodostamaa verkostoa.

Kuten lapsi nauttii kaikilla aisteillaan ympäristönsä tutkimisesta, voimme mekin vaeltaa luonnossa ja meitä ympäröivässä maailmassa herkistynein aistein ja nauttia Äiti Maan runsaista lahjoista, koskettamalla, kuuntelemalla ja katselemalla. Koska luonto ja fyysinen todellisuus on yhtä arvokasta kuin henkinen maailma, on myös aistein havaittava todellisuus nautintoineen pyhää ja arvokasta. Henkiseen kasvuun kuuluu laajentunut tietoisuus, ja tietoisuuden laajentuminen käsittää myös konkreettisen todellisuuden jossa elämme. Aistiemme tulisikin henkisten kykyjemme kasvaessa virittäytyä ja herkistyä kehon ja luonnon viesteille. Siksi Narrikin tulee kasvaessaan yhä enemmän ja enemmän tietoiseksi ympäristöstään. Me tulemme enemmän ja enemmän tietoiseksi omasta ruumiillisuudestamme ja meitä ympäröivästä aistimaailmasta.

Meillä kaikilla on kaksi äitiä. Meillä on äiti joka on synnyttänyt meidät ja johon saamme ensimmäisenä kaikista ihmisistä fyysisen ja henkisen kontaktin. Lisäksi meillä on Luonto Äiti, jonka syliin synnymme, jossa elämme, hengitämme ja nautimme ja johon kuollessamma palaamme. Emme ole erillisiä yksilöitä, luonnon hallitsijoita ja käyttäjiä, vaan synnymme osaksi verkostoa ja meidän tulisi toimia osana sitä. Me olemme osa luontoa, siitä riippuvaisia ja siihen sidottuja kuten symbioosissa oleva sylilapsi on sidoksissa äitiinsä ja luulee olevansa osa häntä. Tiedostaessamme tämän äidin rakkauden ilmapiirin, voimme ammentaa voimaa luonnosta. Voimme toisinaan kokea itsemme erillisiksi, yksinäisiksi elämästä vieraantuneiksi. Jos menemme silloin metsään ja nojaamme selkäämme männyn runkoon, voimme kokea jälleen liittyvämme oskasi suurta kokonaisuutta, elämän verkostoa, jonka erottamaton osa olemme. Ilman luontoa ei ole elämää. Äiti maa on meille rakastava äiti, joka suo ruuan, juoman ja elinympäristön.

Kuten narri oppii Hallitsijattaren kohdatessaan rakastamaan, myös meidän tulisi rakastaa luomakuntaa samanlaisella uhrautuvaisuudella ja hellyydellä, kuin äiti rakastaa lapsiaan.
Äidin rakkaus on kaikista rakkauden lajeista puhtainta, eikä etsi omaa etuaan tai nautintoa. Siksi se on kaikista vaikein oppia ja kaikista vaativinta toteuttaa. Silti ilman tällaista rakkautta, emme pysty pelastamaan maapalloa seuraaville sukupolville. Ennen kuin Narri on valmis kohtaamaan rakastettunsa hänen tulee oppia, millaista pyyteetön rakkaus on. Emme todella tunne itseämme ja ole henkisesti valveutuneita, jos kiistämme osamme osana luontoa.